Prosenttitaideteos Alppikylän päiväkotiin Helsingissä

Alppikylän päiväkodin eri pinnoilla kasvavat käävät sekä sieni muodostelmat tarjoavat mielenkiintoisen ulkomuotonsa lisäksi pähkäilyn aihetta sekä lapsille että aikuisille.  

Käävät tuovat orgaanisine muotoineen kontrastia päiväkodin arkkitehtuurille ja muodostavat linkin sisä- ja ulkotilan välille.

Teoksella haluan herätellä katsojia pohtimaan elämän monimuotoisuutta ja sen eri ilmenemismuotoja ja sitä miten luonnossa kaikille löytyy oma paikkansa ja tärkeä tehtävänsä, vaikka sitä ei ensi näkemältä aina havaitsisikaan. Ja ehkäpä päiväkodista löytyvät käävät ja sienet innoittavat  etsimään niitä myös muusta ympäristöstä ja tutustumaan siihen entistä paremmin. 

Teos levittäytyy Alppikylän päiväkodissa moneen eri tilaan. Pääsääntöisesti käävät on sijoitettu sisäänkäyntien yhteyteen portaikkoihin ja parvekkeille. Näin mahdollisimman moni päiväkodin käyttäjä pääsee niistä nauttimaan ja toisaalta sijoitus palvelee teosta myös sisällöllisesti. Muutaman käävän voi tosin löytää myös päiväkodin sisäportaikosta. Kaikki käävät ovat yksilöllisesti muovailtuja ja mielikuvituksellisia lajeja on reilu 30 kappaletta.

 

portaikko yhteiskuva

Riikka Keranen mielen metsan 2  

  isot kaavat

 

Riikka Keranen mielen metsan 8

Riikka Keranen mielen metsan 5

yhteikuva parvekek

Riikka Keranen mielen metsan 4

Riikka Keranen mielen metsan 0155

 

Riikka Keranen mielen metsan 9

copy of aukeama 1  

  

Mielen metsän kääpiä teokseen voi tutustua opaskirjan avulla, joka on myös värityskirja.

 

copy of aukeama 6

 

copy of aukeama 7

 

 

Kuvat: Janne Nabb ja Hanna Kukorelli.